Inkeri Halme AMIS 2018 -tutkimuksen projektikoordinaattoriksi

Inkeri Halme AMIS 2018 -tutkimuksen projektikoordinaattoriksi

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry:n liittohallitus on valinnut AMIS 2018 -tutkimuksen projektikoordinaattoriksi Inkeri Halmeen, 3

2

. Halme on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri, mutta opiskelee parhaillaan taidemaalariksi. Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa ohjelmasuunnittelijana Taksvärkki ry:ssä sekä hankekoordinaattorina Turun yliopiston ylioppilaskunnassa.

- AMIS-tutkimuksen toteuttamisesta kiinnostuneiden hakijoiden osaamistaso oli jälleen erittäin korkea. Inkeri erottui kuitenkin joukosta amismaailman tuntemuksellaan, hanketoiminnan kokemuksellaan sekä nuorisojärjestöosaamisellaan, kertoo OSKUn puheenjohtaja Emmi Pentikäinen.

AMIS-tutkimus tarkastelee ammattiin opiskelevien mielipiteitä sekä arvoja ja asenteita. Tutkimus on toteutettu aiemmin jo neljästi vuosina 2009, 2011, 2013 ja 2016. Kuluvana vuonna toteutettavassa tutkimuksessa syvennytään erityisesti ammattiin opiskelevien kokemuksiin ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanon ensivaiheista.

Projektikoordinaattori vastaa tutkimuksen toteuttamisesta

yhdessä yhteistyöyrityksen kanssa, projektin kokonaishallinnasta, tutkimuksen markkinoinnin ja viestinnän suunnittelusta, tulosten analysoinnista sekä tutkimusraportin koostamisesta.

- Kartoittamalla amisten kokemuksia, asenteita ja toiveita saadaan arvokasta tietoa päätöksenteon tueksi. Hienoa päästä työskentelemään tärkeän aiheen parissa, iloitsee Halme.

Halme aloitti tehtävässään jo 16.3. AMIS

2018

-tutkimus julkaistaan syyskuussa 2018.

Lisätietoja:

Pääsihteeri Juuso Luomala, p. 044 977 4014, juuso.luomala(a)osku.info

Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä:

Yhtään artikkelia ei valitettavasti löytynyt.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies