Kannanotto: Kenelle kuuluu vastuu ammatillisten nuorten syrjäytymisestä? ?>

Kannanotto: Kenelle kuuluu vastuu ammatillisten nuorten syrjäytymisestä?

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry. on erittäin huolestunut ammatillisten nuorten riskistä syrjäytyä toisella asteella.

Ammatilliset opiskelijat itsenäistyvät muita ikätovereitaan aikaisemmin. Toiselle paikkakunnalle muutto opiskelupaikan perässä on hyvin yleistä, etenkin nykyään kun koulutuspaikkoja karsitaan. Elämänmuutokseen sopeutuminen on haastavaa muutoksen nopeudesta johtuen. Vastuunottaminen itsestään ja elämästään hyvin nuorena voi olla vaikeaa, jopa ahdistavaa. Erot perhe-elämän ja itsenäisen opiskelijaelämän välillä voivat aiheuttaa nuorelle suuria paineita, jotka näkyvät esimerkiksi pärjäämisen ja näyttämisen haluna muille.

”Tukiverkostojen toimiva ja jatkuva yhteistyö syrjäytymisen ehkäisemiseksi toisella asteella on elintärkeää. Tukiverkoston tulee olla toimiva kokonaisuus, johon nuori voi helposti tukeutua. Verkoston tärkeys korostuu erityisesti muualta opiskelemaan muuttavien nuorten kohdalla. Nuorille suunnattujen palveluiden tulee olla tunnettuja nuorten keskuudessa ja palveluiden tulee olla helposti saatavilla. Näin tukiverkostosta saadaan suurin mahdollinen hyöty irti” toteaa puheenjohtaja Jenni Parpala.

Parpalan mielestä yhteiskunnallisessa keskustelussa pitää avata enemmän käsitettä syrjäytyminen, sillä sen muotoja on monia. Näin tietoisuus syrjäytymisestä kasvaisi nuorten vanhempien keskuudessa. Ongelmana Parpala näkee, että vanhemmat eivät osaa tulkita syrjäytymisen merkkejä ja hakea siihen apua ajoissa.

”Oppilaitoksen ja vanhempien yhteistyön korostaminen nousee avainasemaan syrjäytymisen ehkäisemisen keinona. Syrjäytymisen ehkäisemiseksi tarvitaan pitkäkestoista ja pitkäjänteistä työtä. Mielestäni on erittäin huolestuttavaa, että esimerkiksi etsivä nuorisotyö, joka on yksi tärkeimpiä syrjäytymisen ehkäisemisen keinoja on projektiluontoista ja hankepainotteista työtä. Nuorten todellista hyvinvointia ei pystytä rakentamaan lyhytaikaisten ratkaisujen varaan”, lisää Parpala.

Lisätietoja:

Jenni Parpala
puheenjohtaja

puh. 044 999 0354
email. jenni.parpala@osku.info


Yleinen