Laaja kysely: ammattiin opiskelevat toivovat lisää työssäoppimista ja motivoituneita opettajia

Laaja kysely: ammattiin opiskelevat toivovat lisää työssäoppimista ja motivoituneita opettajia

TIEDOTE

21.6.2016

JULKAISUVAPAA HETI

Ammatillinen koulutus on ammattiin opiskelevien mielestä pääsääntöisesti laadukasta, mutta parannettavaa löytyy varsinkin toimintatavoista. Opiskelijat haluaisivat esimerkiksi nykyistä enemmän työpaikoille oppimaan, mutta toisaalta työssäoppimisiin kaivataan myös parempaa ohjausta.

Tämä ilmenee Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry:n teettämän Unelmien amis –kuulemiskiertueen loppuraportista, joka julkaistiin tänään Helsingissä. Kiertueen tavoitteena on ollut tuoda ammattiin opiskelevien mielipiteitä kuuluviin valmisteltaessa ammatillisen koulutuksen reformia, joka tulee vuoden 2018 alusta uudistamaan ammatillista koulutusta radikaalisti. Kiertue jalkautui keväällä 15 ammatilliseen oppilaitokseen ympäri Suomen. Vaikuttamaan pääsi myös avoimessa verkkokyselyssä. Kaikkiaan kuultiin yli 1100 ammattiin opiskelevaa.

- Kysymykset muotoiltiin siten, että ne koskettivat amisten arkea ja niihin pystyi helposti ottamaan kantaa. Myös kuulemistilaisuuksissa kynnys osallistumiseen pidettiin mahdollisimman matalana, kertoo kuulemiskiertueen projektisihteeri Arttu Myllys.

Tulokset antavat monipuolista pohjaa ammatillisen koulutuksen uudistusten valmistelulle. Vastauksista ilmenee esimerkiksi, että opiskelijoiden mielestä osaamisperusteisuudessa sekä joustavissa opintopoluissa on vielä paljon kehitettävää. Raportissa käsitellään myös opettajien roolia, joka on suuri varsinkin perustutkinto-opiskelijoiden opiskelussa. Ammattiin opiskelevat kaipaavat opettajilta ohjausta erityisesti työssäoppimiseen, näyttöihin ja jatko-opintoihin liittyvissä asioissa. Opettajien toivottiin päivittävän erityisesti työelämään liittyviä sekä tietoteknisiä taitojaan: digitaalisten oppimisympäristöjen monipuolinen käyttö opetuksessa on vielä vierasta.

- Lähes joka kysymyksen kohdalla nousi opiskelijoiden puheissa esiin opettajien merkitys. Keskusteluissa puhuttiin muun muassa opettajien motivaatiosta ja panostuksesta opiskelijoiden näkemiseen yksilöinä. Joskus nähtiin jopa yksittäisten opettajien heikentävän koko koulutusta, Myllys sanoo.

Ainutlaatuinen Unelmien amis –kuulemiskiertue on ollut kokoluokassaan tiettävästi ensimmäinen vain ammattiin opiskelevien osallisuuden lisäämiseen tähdännyt hanke Suomessa.

- Olemme kyllästyneet puheisiin siitä, ettei amiksia muka kiinnosta vaikuttaminen. Kiertue toteutettiin, koska uskomme vakaasti amisten tietävän itse parhaiten omista asioistaan, kertoo OSKU ry:n puheenjohtaja Rene Stolt.

Unelmien amis –kuulemiskiertueen raportti toimitetaan suoraan kiertuetta rahoittaneelle Opetus- ja kulttuuriministeriölle, joka johtaa ammatillisen koulutuksen reformin valmistelutyötä.

Koko raportti on luettavissa osoitteessa https://issuu.com/osku_ry/docs/unelmienamis.

Lisätietoja:

Arttu Myllys

projektisihteeri, Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry

0449788096

arttu.myllys(at)

osku.info

Rene Stolt

puheenjohtaja, Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry

0449776356

rene.stolt(at)

osku.info

Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies