OSKU ry:n liittokokous: Amisreformia ei saa vesittää opiskelijoiden riittämättömällä tiedotuksella

Kuluneena viikonloppuna Turkuun kokoontunut valtakunnallisen ammattiin opiskelevien opiskelijajärjestö Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry:n liittokokous muistuttaa, että ammatillisen koulutuksen reformin laadukas toteuttaminen ei ole mahdollista ilman riittävää tiedottamista muutoksista sekä peruskoulunsa päättäneille nuorille huoltajineen että ammatillisissa opinnoissa jatkaville opiskelijoille.

- Amisreformin mukanaan tuomat joustavuuden lisääminen opiskeluun, yksilöllisemmät opintopolut ja lisääntyvä työelämäyhteys ovat asioita, jotka tasokkaasti toteutettuna lisäävät amisten opiskelumotivaatiota. Reformin toimeenpanossa kuitenkin viime kädessä ratkaisevat arjen teot oppilaitoksissa, painottaa OSKU ry:n vastavalittu vuoden 2018 puheenjohtaja Emmi Pentikäinen.

Ammatillisen koulutuksen reformi on suurin koulutuslainsäädännön uudistus lähes kahteenkymmeneen vuoteen ja ansaitsee onnistuakseen myös riittävän tiedotuksen opiskelijoille ja ammatillisia opintoja harkitseville. Useimmat reformiin liittyvät opetus- ja kulttuuriministeriön asetukset annettiin vasta lokakuussa, joten ammatilliset oppilaitokset eivät ole ehtineet tiedottaa reformista vielä riittävästi jatkaville opiskelijoilleen.

- Epätietoisuus aiheuttaa tällä hetkellä huolta ja aivan turhia väärinkäsityksiä opiskelijoiden keskuudessa, jotka olisivat avoimella ja ymmärrettävällä viestinnällä helposti vältettävissä, harmittelee tuleva puheenjohtaja Pentikäinen.

Erityisenä huolenaiheena OSKU ry:n liittokokous nostaa esiin peruskoulun opinto-ohjaajien paikoin riittämättömän tietämystason ammatillisen koulutuksen uudistuksesta.

- Tietoomme on esimerkiksi kantautunut yksittäisiä tilanteita, joissa peruskoulun opinto-ohjaaja on avoimesti kertonut, ettei voi ohjata amikseen, sillä hänellä itsellään ei ole riittävää tietoa ammatillisen koulutuksen tulevaisuudesta. Vaikka haluamme uskoa, että kyseessä ovat yksittäistapaukset, on tilanne huolestuttava ja edellyttää myös opetus- ja kulttuuriministeriöltä nopeita ja vaikuttavia tiedotustoimenpiteitä, linjaa OSKU ry:n puheenjohtaja Eini Järvi.

Liittokokous muistuttaa, että on meidän kaikkien - niin päättäjien, opetushallinnon, koulutuksen järjestäjien kuin opetus- ja ohjaushenkilöstön – yhteisenä tehtävänä huolehtia ammatillisen koulutuksen vetovoimaisuudesta myös tulevaisuudessa.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja 2017 Eini Järvi, 044 977 6356, eini.jarvi@osku.info

Puheenjohtaja 2018 Emmi Pentikäinen, 044 980 6580, emmi.pentikainen@osku.info

Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä...

Yhtään artikkelia ei valitettavasti löytynyt.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies