OSKUlle uusi logo

OSKUlle uusi logo

TIEDOTE

19.4.2016

JULKAISUVAPAA HETI

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry on uudistanut logonsa. Uuden logon suunnittelivat Stadin ammattiopistossa painoviestintää opiskeleva Pasi Järvenpää ja OSKUn viestinnän suunnittelija Joonas Lehtonen OSKUn liittohallituksen toimeksiannosta. Logosta järjestettiin maaliskuussa avoin kilpailu, jonka yleisöäänestyksen voittaja Henna Näsi palkittiin 100 euron palkinnolla. Hallitus päätyi pitkällisen pohdinnan jälkeen kuitenkin teettämään uuden logon toiveidensa pohjalta, sillä varsinkin OSKUn symboliksi muodostunut ”amistähti” ja tunnusomainen väri koettiin hyvin tärkeiksi.

- Tähti on ollut tärkeä symbolinen tunnus OSKUlle koko sen historian ajan. Taustana voi pitää ajatusta siitä, että jokainen amis on oman alansa tähti. OSKUssa on myös jaettu ansioituneille toimijoille amistähtiä haalarin rintaan kiinnitettäväksi, ja jotkut ovat jopa tatuoineet tunnuksen ihoonsa, puheenjohtaja Rene Stolt kertoo.

Uudessa logossa erilaisista palasista koostuva tähti kuvaa myös OSKUn perusajatusta, jonka mukaan toiminnan luovat amikset itse. OSKUssa erilaiset toimijat muodostavat tiiviin yhteisön, joka pitää yhtä ja toimii aina yhdessä onnellisten amisten puolesta.

Uusi logo otetaan käyttöön tästä päivästä alkaen. Myös järjestön muuta visuaalista ilmettä uudistetaan kevään aikana raikkaampaan suuntaan uuden logon innoittamana.

Lisätietoja:

Rene Stolt

puheenjohtaja, Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry

0449776356, rene.stolt(at)osku.info

Joonas Lehtonen

viestinnän suunnittelija, Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry

0442352256, joonas.lehtonen(at)osku.info

Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä:

Yhtään artikkelia ei valitettavasti löytynyt.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies