Jere Liitiäinen OSKU ry:n pääsihteeriksi

Jere Liitiäinen OSKU ry:n pääsihteeriksi

TIEDOTE 25.3.2024

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry:n liittohallitus on valinnut Jere Liitiäisen liiton uudeksi pääsihteeriksi. Liitiäinen opiskelee tällä hetkellä tradenomiksi. Liitiäinen siirtyy tehtävään OSKU ry:n opiskelijatoiminnan koordinaattorin tehtävästä.

Liitiäisellä on monipuolinen kokemus järjestötyöstä. OSKUn lisäksi Liitiäisellä on laajaa kokemusta järjestötoiminnasta, muun muassa Tradenomiopiskelijoista sekä Akavan opiskelijoista.

"On mahtavaa päästä jatkamaan työtä amisten paremman tulevaisuuden puolesta uudessa roolissa. Suuri kiitos hallitukselle tästä luottamuksen osoittamisesta! En malta odottaa, että pääsen mukaan kehittämään amisten edunvalvontatyötä, harrastetoimintaa sekä OSKU:a järjestönä." kommentoi tuleva pääsihteeri Liitiäinen.

Pääsihteerinä Liitiäinen vastaa erityisesti liiton operatiivisen toiminnan johtamisesta, taloudesta, varainhankinnasta ja hallinnosta, esihenkilötyöstä sekä yhteistyökumppanuuksista. Tärkeä osa tehtävää on myös sidosryhmä- ja vaikuttamistyö.

"Olemme innoissamme Jeren osaamisesta ja sitoutumisesta OSKUun organisaationa. Hän tuntee toimintamme hyvin ja vahvistaa organisaatiomme tulevaisuutta osaamisellaan”, iloitsee OSKU:n puheenjohtaja Johanna Heikkinen.

Liitiäinen aloittaa tehtävässään 1.4.2024

Lisätietoja:

  • tuleva pääsihteeri Jere Liitiäinen, 040 8430 886
  • puheenjohtaja Johanna Heikkinen, 044 977 6356
Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies